ELLINOORA

SEURAAVAT
KEIKAT

SEURAAVA
KEIKKA

Katso kaikki tulevat keikat

Ellinoora on neljällä Emma-palkinnolla palkittu artisti ja lauluntekijä. Hän on yhdistänyt orgaanisen pop-musiikin, määrätietoisen oman tiensä kulkemisen ja suuren äänensä luoden niistä menestyksekkään uran. Nuoresta iästään huolimatta Ellinoora on julkaissut jo kolme menestysalbumia (Villi lapsi 2016, Vaaleanpunainen vallankumous 2019, Viimeinen romantikko 2021), joista kaksi ensimmäistä on striimannut tuplaplatinaa ja viimeisin nousi listaykköseksi ja lähestyy platinarajaa. Ellinoora on tehnyt lukuisia koko kansan tuntemia ajattomia hittejä, kuten Elefantin paino, Leijonakuningas ja Bäng Bäng typerä sydän, unohtamatta Dinosauruksii-kappaletta, joka oli vuoden 2021 radioiden soitetuin ja palkittiin Radiogaalassa vuoden radiobiisinä. Hänen kappaleita on striimattu Spotifyssa huikeat yli 155 miljoonaa kertaa. Suomen Musiikkikustantajat on valinnut Ellinooran Vuoden kevyen musiikin tekijäksi kahdesti, 2017 ja 2019.

Vuonna 2022 Ellinoora duetoi maailman isoimman poptähden Ed Sheeranin kanssa 2Step-biisillä ja esiintyi pop-spektaakkeliksi kehutulla Mestarit-kiertueella yhdessä Kaija Koon, Jenni Vartiaisen ja Vesalan kanssa.

Ellinoora oli mukana syksyn 2023 Vain Elämää -kaudella. Hänen Matkalla-versionsa nousikin Spotifyn neljänneksi soitetuimmaksi kappaleeksi ja kasvoi valtavaksi TikTok-ilmiöksi sekä isoksi radiohitiksi. Ohjelman myötä Ellinoora aloitti uuden aikakauden, joka tulee jatkumaan ensi vuonna myös uusien omien julkaisujen muodossa. Ellinoora työstää tällä hetkellä neljättä albumiaan, jonka työnimi on Retro. 

Ellinoora on valovoimainen ja väkevä-ääninen live-esiintyjä, jonka konsertit saavat ihon kananlihalle ja suupielet hymyyn. Hän on tuonut albumiensa visuaalisen maailman onnistuneesti festareiden päälavoilta aina loppuunmyydyille klubeille asti. Keväällä 2024 Ellinoora täyttää 30 vuotta ja suuntaa koko Suomen kattavalla Ellinoora 30-kiertueelle, joka on ennakkoon jo lähes loppuunmyyty.

Lue lisää

ELLINOORA keikat

Päivämäärä
Paikkakunta
Katso kaikki tulevat keikat